Terveisiä Omasta päästä!
Snellman kesäyliopiston nuorten sanataideleirillä kuunneltiin omaa kehoa, kurkisteltiin peiliin ja uppouduttiin uniin. Kurssin aikana koettiin yllättäviä kohtaamisia sekä löydettiin tuulten sekoittamia lauseita. Kysymyksiäkin esitettiin ja omaa ääntä etsittiin. Kurssin lopussa löysimme siivet ja sarjakuvapäiväkirja levisi huoneen levyiseksi luokkahuoneen lattialle. Alla muutama maistiainen matkan varrelta.
***
Tuulen sekoittamia lauseita
Lankarulla potenssiin 2 on yhtä kuin navetta.
ABC itkevä naurulokki on parempi kuin pyy pivossa.
Haloo pilttipurkki, moi kukkanen!
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se maitopytyn kaataa.
Puuppa + liimaputilo 1+1 on H2O sokerilla.
Ambulanssi huutaa pillit vinkuen pyöriessään planeettojen keskellä aamuruskossa.
Kaarna, Siiri ja Wiivi
Uniloitsu
Nuku nuku nulkki.
Näe nautinnolliset nokkarit.
Nuti näyt mieleesi.
Kadota murheesi.
Näkit voi karkottaa.
Niljaiset henget voi nujertaa.
Nuku nuku nulkki.
Näe nautinnolliset nokkarit.
Mari
Uniruno
Kirjassa kissa kehrää
vinkeällä tyynyllä,
elämäniloinen omena
ja onnellinen teemuki
laulavat nautittavaa duettoa,
eikä missään ole painajaisen tuoksua.
Kaarna
Uniruno
Meren pohjan sininen kuu,
tuo tuntematon pumpuli,
se kirkas villasukka.
Jossain kaukana hiljainen haave
etsii utuista etenaa.
Sekainen silmäripsi kaverinaan tyhjä rappu
kiertää tätä tummaa pilvilinnaa.
Haikea teippirulla lentää tuolla,
kaipaa pientä tyynyä
joka lähtenyt on safiiriseen maailmaan.
Sillä onneksi kaverina suuri nolla,
ei tarvitse yksin olla.
Ilmassa riippuu vain epätodellinen kuiskaus
Siiri
Omakuva
Peilistä katsoo tyttö vakavasti siniharmain silmin.
Rukiintähäkän väriset hiukset valuvat vasemman olkapään yli.
Oikealla ohut suiru kehystää kasvoja isosta otsasta leukaan asti.
Kaulassa on hopeakoru osittain paidan alla piilossa.
Kaarna
Kehon kertomaa
Minä sijaitsen jalan puolivälissä. Olen iso, pyöreä pallukka, olen nimittäin polvi.
Vasemman jalan polvi. Tämä on ihan hyvä paikka olla, sillä täältä näkee niin ylös kuin alaskin. Tai siis näkisi. Edessäni on kerros farkkukangasta mikä tukkii näkökenttäni. Suomen sää eo juurikaan ajattele meitä polvia. Ihmiset pitävät pitkälahkeisia housuja aivan liikaa. Usein myös kesällä, jos on kylmä.
Minun tehtäväni on taivuttaa jalkaa. Se on todella tärkeä tehtävä. Ainakin yhtä tärkeä kuin olkapään tai nilkan. Silti osalkppäystävääni ja nilkkaa ajatellaan sekä katsellaan enemmän kuin minua. Työni kesäisin vieläpä aika raskasta, kun emäntäni hyppii trampoliinilla ja loikkii ulkona. Silloinkin olen kuitenkin usein polbvipituisten housujen peittämä. Pystyn katselemaan alla vilistävää maata housun lahkeen raosta.
Ulkomaanreissut ovat juhla-aikaa. Silloin tepastellaan shortseissa, sukelletaan uima-altaassa ja kaiken lisäksi saan ruskettua!
Minusta tuntuu, etteivät ihmiset tajua, kuinka tärkeää on että joku jalan osa pystyy taittumaan näin paljon. Teen talvisinkin arvokasta työtä, vaikkei hyppisikään täysillä, minua tarvitaan. Paksun housun alla minä teen työtäni, kun emäntäni kävelee. Teen vielä lujemmin työtä, kun hän juoksee maanataiaamussa kohti bussipysäkkiä. Jos lakkaisin toimimasta, hän jäätyisi paikoilleenkeskelle loskaista aamua bussin huristaessa ohi. Pelkät nilkat eivät tilannetta pelastaisi. Silti hänellä on tarve sulloa minut farkkujensa alle joka aamu, ja jättää tärkeä apurinsa huomiotta. Kunpa ihmiset käyttäisivät enemmän shortseja! Olen heille tärkeä.
Vaikka käsikin tekee arvokasta työtä, se ei jaksaisi millään kantaa koko ihmistä läpi päivien. Se lyyhistyisi korttelin päässä. Pitäisikö minunkin lyyhistyä, lakata toimimasta, että saisin huomiota? Siten minä saisin sitä ainakin.
Siiri