Maaginen metsä 2016

Maagisen metsän salaisuuksiin sukellettiin etsintäkuulutuksen kautta, kun ensin oli vihitty uusien nimien keralla tietäjäkokelaat salaperäiseen tehtäväänsä. Metsän antimista koottiin kaarnalautasille maahisten menu ja taiat suojasivat kulkijoilta metsänpeitolta ja muilta yllätyksiltä.

***

ETSINTÄKUULUTUS !!! KADONNUT JOUKKO HALTIJOITA PUIJON METSÄÄN!

TUNTOMERKIT:

Haltijat ovat pitkäkorvaisia, eläimen näköisiä, siivellisiä, peukalon kokoisia, ruskeita ja rupisia, vanhoja (vaikka näyttäisivät nuorelta, saattavat olla tuhansia vuosia vanhoja!), pitkähiuksisia tai likaisia. Niillä voi olla kädessään taikakeppi ja ne saattavat olla joskus äkäisiä.

PAIKKOJA, JOISTA VOIT LÖYTÄÄ HALTIJAN:

Metsänpeitosta, risupuskasta, veden, puun tai kiven alta, puun kolosta, polulta, lehtikasoista, saniaisten keskeltä tai pilven päältä.

HALTIJAT JÄTTÄVÄT JÄLKEENSÄ…

… pieniä jälkiä, isoja jälkiä, likaisia jälkiä, pyöreitä jälkiä sekä tassun tai ihmisjalan muotoisia jälkiä. Heillä on taskussaan kiviä, joista jotkut saattavat tipahdella tielle. Haltijat jättävät jälkeensä myös usvaa (leijuvat haltijat), kukan tuoksua, pahaa hajua, karkin tuoksua ja maan raikasta tuoksua.

VAROITUS!

Älä suututa haltijaa!
Älä mene pahan haltijan lähelle tai se saattaa lyödä sua päähän tai syödä sut!
Varo, ettei haltija taio sua!
Älä astu haltijan päälle tai se saattaa noituu sut!
Älä koskaan syö haltijattarien tarjoamaa ruokaa!

LÖYTÖPALKKIO:

PORKKANAPUSSI,HALTIJA-ATERIA JA
SUKLAATA SEKÄ HUIJAUSKULTAA
(kun sitä kopauttaa, se poksahtaa)

ILMOITA HAVAINNOISTASI NUMEROON 044-746 2849 TAI LÄHIMMÄLLE AIKUISELLE. MURTAUDU OSOITTEESEEN MUUMITIE 7 TAI SUIPPOPÄÄKATU 507.

***

METSÄTAIKOJA

Jos joudut metsänpeittoon, aseta variksen silmä ja karhun luu maahan ja sano: ”Variksen silmä, karhun luu, päästä jo vapaaksi sammal muu!”

Sano oma nimi väärinpäin ja heilauta pikkurilliä.

Sano jotain iljettävää ja tee liike, joka kuvastaa sitä sanaa.

Kamppaa ittes takaperin ja laskeudu sitten seisaalleen.

Puhalla vesipulloon (älä juo!). Jos juot, purskauta vedet takaisin.

Pyöri maassa ja syö mutaa.

Jos pistät sormen nokkoseen – Auuuuu! – niin käärme ei voi purra sinua.

Astu vain yhden kerran yhdelle portaalle, niin itikat ei voi syödä sinua.

Jos kiipeät puun latvaan, niin kuolleet ei sua seuraa.

   HUOM! Kaikki taiat voi käyttää vain yhden kerran!

 

Tietäjät: Jenkka, Dilia, Attol, Neri, Haeri, Orati, Arvia, Räsässar, Nerai, Anile, Iitu, Liina, Atamine, Ninna ja Lesina

***

         MAAHISTEN MENU

PÄÄRUOKA

käpyjä                                         eli nakkeja, makkaraa

lehtiä                                           mausteita

saniaisen lehtiä                         salaattia

käytettyä wc-paperia               jäätelöä

jäkälää                                        majoneesia

sammalta                                    perunamuussia

neulasia                                      porkkanaraastetta

kaarnanpala                               pihvi

JÄLKIRUOKA

neulasia                         strösseleitä ja suklaatikkuja

kukkia                           karkkia

 

Tietäjät: Räsässar, Arvian, Neri, Nerai ja Anile

***

           MAAHISTEN MENU

kaarnaa                                      eli ruisleipää

raakoja marjoja                        mansikoita

hyttysiä                                       karkkeja

kärpästen silmiä                       kirsikoita

halkaistuja käpyjä                    mehua kannuissa

lehtiä                                           kurkkua

ketunleipää                                vaaleata leipää

 

 

 Tietäjät: Atamine, Lesina, Attol, Jenkka ja Dilia

*** 

             MAAHISTEN MENU

 

ALKURUOKA

kävyn pala

kuusen neulanen                       eli vesimeloni

pihlajaa                                       salaattia

vaahteranlehti                           toffeeta

sammakonkutua                        wasabitahnaa

kortetta                                         tilliä

 

PÄÄRUOKA

ketunleipää                                leipää

saniainen                                    spagettia

sammal                                       makaronilaatikkoa

oksa, jossa sammalta               salaattia

horsma

JÄLKIRUOKA

 

mustikanvarpu                         mustikkapiirakka

käpy                                            suklaata

metsäkurjenpolvi                     karkkia

puna-ailakki                              jäätelöä

           

Tietäjät: Iitu, Liina, Ninna, Orati ja Haeri

***