Tarinatiikerit vinkkaavat ja kynäilevät 2017-2018

IISALMI JA LAPINLAHTI

TARINATIIKERIT Iisalmi ja Lapinlahti 2018

Sanataideohjaajana Merja Hynynen-Niskanen

Tarinatiikerit Iisalmi 2018

Kerholaisten kirjoittama satu kirjaston satutuokioon.

 

Supermummo!

Kaukana täältä pienessä mökissä tuntemattomassa kylässä asuu Supermummo, jolla on kaksi super lapsenlasta, Karkki ja Töötti. Eräänä epätavallisena päivänä oli tavallinen superlasten oppitunti. Sinä päivänä iso paha vaaleanpunainen pupu tuli skootterilla ja uhkasi porkkanalla mummoa, lapsia ja kylää.

Pupu asteli kylää kohti. Mummo ja lapset näkivät sen. Siihen loppui oppitunti. Supermummo lähti lentämään. Sitten Pupu katsoi Supermummoa ja lapsia päin söpösti. Sitten Pupu heitti porkkanan superlapsia päin. Sitten mummo hätääntyi  ja syöksyi vahingossa lehtikasaan. Mutta oli liian myöhäistä, lapsenlapset olivat muuttuneet lapasiksi. Pupun porkkana olikin ollut taikaporkkana. Seuraavaksi Pupu ampui porkkanan yläilmoihin ja sieltä rupesi satamaan nenäliinoja ja sulanutta suklaata.

Yhtäkkiä NALLE syntyi paikalle ja rupesi tanssimaan ilosta, että hän syntyi maailmaan juuri silloin kun sataa nenäliinoja ja suklaata. Superlapaset ajoivat mummon skootterilla Hesburgeriin. Hesburgerilla lapaset  tilasivat Mega- aterian. Yhtäkkiä mummo tuli Formulalla Hesburgeriin ja suuttui lapasille kun he ottivat hänen Traktorin.

– Miksi te otitte minun Traktorini? kysyi mummo.

– Koska sinä otit meidän Formulan! lapaset huusivat.

Mummo heltyi ja hän tilasi rosvopaistin. Syötyään he lähtivät pelastamaan kylää.

Mummo otti lapaset käteen ja toiseen käteen Traktorin ja toiseen skootterin ja lähti lentämään kylään. Kylässä hän laski jutut maahan. Kun he tulivat paikalle joku oli epähuomiossa heittänyt banaaninkuoret maahan. Kun Nalle tanssi niin vimmatusti niin hän kompastui banaaninkuoriin ja kaatui Pupun varpaille. Pupu alkoi itkemään. Nalle huomasi Pupun itkevän ja nosti maasta nenäliinan ja ojensi sen Pupulle. Pupu otti nenäliinan Nallelta ja niistää töräytti nenänsä kuuluvasti. Samalla mummo ja lapaset ihmettelivät asiaa vähän matkan päästä. Yhtäkkiä taika raukeaa, lapaset muuttuvat lapsiksi, mutta eivät muuttuneet kokonaan ennalleen sillä molemmille jäi muisto lapasajasta: lapasen peukkuosa oli pystyssä nenän paikalla.

– Hyökkäykseen! mummo huusi, sillä nyt sillä ei ole taikavoimia. Pupun pitää siivota nämä sotkut pois!

– Apua! En halua siivota! Pupu kiljaisi ja lähti juoksemaan metsään päin.

– Perään! mummo huusi ja lähti juoksemaan Pupun perään muut kannoillaan.

Mitä Pupulle, mummolle ja Superlapsille tapahtui?

 

***

Tarinatiikerit Lapinlahti 2018

Kerholaisten kirjoittama satu kirjaston satutuokioon.

 

Huikea seikkailu

Tipi – tonttu on kadonnut Korvatunturilta. Se lähtee etsimään kotiaan, mutta eksyy Lilliputtilaaksoon. Tipi löytää Timon Lilliputtilaaksosta. Timon vanhemmat ovat maanviljelijöitä. Lilliputtilaaksossa kasvaa hattarapuita. Järvet ja joet ovat kaakaosta. Lilliputtilaaksossa asuu pieniä punaisia Lilliputteja, jotka ovat pieniä, mutta tosi vahvoja. Lilliputit ovat kilttejä ja ne rakentavat luolia maan alle. Tipi ja Timo menevät lilliputtien luolastoihin. Ne tekevät ensin kutistusjuomaa, että mahtuvat luolastoon. Luolastosta Tipi ja Timo löytävät Lilliputtien kuningattaren.

Kuningatar sanoo: ”Menkää pois tunkeilijat!”

Tipi ja Timo suostuvat kuningattaren ehtoihin, koska he tietävät, että Lilliputit ovat tosi vahvoja. Kun he pääsevät pois luolista he kasvavat ja näkevät edessään korkean tornin jossa on Tähkäpää. Timo yrittää kiivetä torniin Tähkäpään hiuksia pitkin, mutta Tähkäpää tipahtaa. Tähkäpäätä ei onneksi satu, koska hiukset pehmentävät laskun.

Lilliputtilaakson yläpuolella lentää lentokone, joka kuljettaa mopoja. Yksi mopo tipahtaa maahan. Mopossa ei ole bensaa joten Tipi, Timo ja Tähkäpää eivät pääse matkaan. Yhtäkkiä he näkevät puun, jossa kasvaa bensakanistereita. Kolmikko tankkaa mopon ja lähtevät ajelemaan ”PrrPrrr!”

Tähkäpää singahtaa pois kyydistä eikä kukaan huomaa. Tähkäpää pyörtyy ja noita löytää hänet. Noita yrittää taikoa Tähkäpään hereille, mutta hänestä tulee rupikonna.

Tipi ja Timo lähtevät etsimään Tähkäpäätä ja löytävät kuusi kääpiötä, ja seitsemäs on kadonnut.

”Älkää huoliko, me etsimme seitsemännen kääpiön”, Timo sanoo.

Tipi sanoo: ”Mitä sä tollasta menit lupaamaan, ei me sitä löydetä.”

”Kyllä me se löydetään”, sanoo Timo.

Sitten he lähtevät mopolla etsimään seitsemättä kääpiötä. Tipi ja Timo unohtavat kokonaan Tähkäpään. Tipi ja Timo löytävät seitsemännen kääpiön sidottuna puuhun eikä se pääse pois. Tipi ja Timo aukaisevat solmut ja vapauttavat kääpiön. He menevät lähimpään mökkiin jossa on Tähkäpää – tai siis rupikonna ja noita. Siellä on myös kuusi kääpiötä, koska he tunsivat noidan ja pyysivät apua seitsemännen kääpiön etsintään, mutta noita ei osannut auttaa. Ja yhtäkkiä seitsemäs kääpiö olikin siellä.

Sitten noita pyytää Timolta apua: ”Voitko sinä pussata tätä rupikonnaa joka on oikeasti Tähkäpää?”

”Selvä”, Timo suostuu.

Timo pussaa rupikonnaa, mutta siitä tulee äreä pinkki pupu.

Sitten Tipi laulaa taikalaulun:

”Pupu, pupu, pupu

älä enää suutu

Tähkäpääksi muutu.

Pupu, pupu, pupu

kiltiksi nyt muutu.”

Toimiiko taikalaulu? Mitä sitten tapahtuu?

***

Kanttia kanssa 2017: Tarinoita Länsi-Puijon 3.luokalta

Länsi-Puijon koulun 3. luokan tarinoita Kanttia kanssa! –työpajasta:

JOKERIPOKERIPOKS

Jokeripokeripoks ja jänis syntyi maahan Himalajan vuorelle. Jossa asui paha noita. Noita taikoi jäniksen kuolemaan. Jäniksen ystävät tulivat ja katkaisivat taikasauvan ja noita lähti itkien avaruuteen. Eläimet elivät elämänsä loppuun asti.

*Eero ja Iiro

HIRMELIHOI

Hirmelihoi olemme taikametsässä. Sanoi Seppo Blö. Seppo näki siellä tontun nimeltä Patti. Seppo kysyi mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on Patti Paukkunen. Seppo kysyi tiedätkö missä taikavuori on Patti vastasi: Se on tuolla päin ja osoitti eteenpäin. Sitten Seppo lähti eteenpäin. Seppo oli kulkenut jo viisi tuntia löysi vihdoin ja viimein perille. Taikavuorelta löytyi timantti.

*Nimetön

PIMPELIPOM

Olipa kerran keltaperhonen. Keltaperhosen nimi oli Jessi. Keltaperhonen asui tulpaanissa joen reunassa. Se kävi lentelemässä joka päivä ja rakasti mettä. Eräänä päivänä se näki toisen keltaperhosen jonka nimi oli Jussi. Sen päivän jälkeen he lentelivät yhdessä ja söivät yhdessä ja rakastuivat toissiinsa. Jessi teki kolme munaa. Ja elivät elämänsä loppuun asti.

*Saana T.

APRAKADABRA

Olipa kerran Pisin Koralliriutta. Oli iso meri josa oli paljon kalloja Siinä oli Valashai, siennieläin ja käärme tähti Siinä oli kuinka monta eläin ja siinä sai sukeltta ja sai otta kuvat.

*Hser ja Lisa

TAIGAA

Taikasana on taigaa ja pim ollaan rapusissa lähdettiin sademetsään ja kun tultiin kaupunkiin takas niin talot oli rikki. Kun nähtiin että talot oli rikki. Niin lähbettiin vaeltamaan ja silloin nähtiin palatsi.

*Nimetön

SIMSALABIM

Olipa kerran pupu jussi ja kettu. Jotka olivat menossa karkki ja kepposelle. He menivät metsän kautta. Pupu jussi ja kettu näkivät metsässä Pellen. Sitten kettu otti taikasauvvan ja sanoi simsalabim ja sitten Pelle oli kadonnut kuolleena. Sitten pupu jussi ja kettu jatkoivat matkaansa. Ja kaikki oli hyvin.

*Nimetön

HANGHATAPUNG

Olipa kerran merikaupunki jossa oli paljon erilaisia kalaasukkaita ja muita eläimiä. Eräänä päivänä pinnalle tuli merenneito. Merenneito oli tosi utelias ja halusi mennä taivaalla olevaan pilvilaaksoon. Pilvilaaksossa asui keijuja ja haltioita. Merenneito halusi olla keiju mutta hänellä ei ollut taikaa toisin kuin hänen isällään. Merenneito pyysi isältään saisiko taikaa. Isä sanoi että se oli liian vaarallista mutta isä oli oikeassa koska hän ei tiennyt että siellä asui Pahanoita. Merenneito varasti isältään taikaa kun isä nukkui ja pääsi pilvilaaksoon kun hän pääsi pilvilaakson hänestä muuttui keiju. Hän löysi mustan ja pimeän talon ja se oli noidan talo. Hän yritti lähteä mutta hän joutui noidan ansaan ja noita taikoi hänet vankilaan.

*Nimetön

Vanhan pihan puuselfiet 2017

Lastun Vanhan pihan puuselfiet

Lastun Vanhan pihan aarre –leirillä runoiltiin puiden puolesta. Leiriläiset tutkivat ja tarkastelivat puita kirjaillen sanoja ylös. Sanat sijoitettiin runokaavaan, joka sai puut puhumaan. Puiden omakuvia alla.

***

Olen pilvikirsikka vino ja kiemurainen.
Rapisen ja suhisen aurinkoisella niityllä.
Juuret vahvat ja paksut.
Ihoni ryppyinen.
Pääni kotoisa.

Olen pilvikirsikka,
43 lehtevää oksaa.
Pysyn paikallani.

 

Puun puolesta runoilivat:
Adalmiina, Katri, Inge ja Aamos

***

Olen lehtikuusi vihreäpiikkinen.
Kahisen ja narisen ruohokankaalla majakylässä.
Juuret isot.
Ihoni muhkurainen.
Pääni korkea ja terävä.

Olen lehtikuusi,
Miljoona-kaksi hyväntuoksuista oksaa.
Heilun.

 

Puun puolesta runoilivat:
Minni, Elsa, Leona, Joni ja Johannes

***

Olen syreeni monioksainen.
Heilun ees-taas tuulessa
ja kahisen pihatuolin ympärillä.
Juuret ptkät, kieppuvat.
Ihoni sileä ja vaalea.
Pääni kukkiva.

Olen syreeni,
1110 kaunista oksaa.
Tuoksun rakastettavalta.

 

Puun puolesta runoilivat:
Moona, Eemos, Siru, Anni ja Miisa

Kirjastosuunnistus Pyörössä 2017

Kirjastosuunnistus Pöyrön kirjastossa 28.2.2017
Pyörön koulun 4-6 luokkalaisille
Sanataideohjaajana Riikkamaria Korhonen

 

Jukka Itkosen Astronautin rusinapulla kirjan innoittamana henkilökuva:
Kapteeni Lakki, 87-vuotta.
Tuntomerkkinä lakki, sininen, melkein aineeton olemus.
Kapteeni Lakki liikkuu leijumalla laivasta laiturille ja takaisin.
Läheisin hänelle on, laivansa Harriton.
Inhoaa ja vihaa maakrapuja, mutta unelmoi Harriton II!
Kapteeni Lakin jääkaapista löytyy korppuja ja vettä.
Hän ei ikinä pajastaisi kenellekkään oikeaa ikäänäs, 88-vuotta.
Vaatekaapin alahyllyn alla hänellä on 85 merimieslakkia.
Kapteeni Lakki ei ole ikinä itkenyt.
Jos Kapteeni Lakki kuulisi kuolevansa huomenna, hän söisi ylimääräisen korpun.

Kirjoittanut: Poika
_________________________

Eppu Nuotion Näin pienissä kengissä runokirjan runosta syntynyt henkilökuva:
Pekka ja ikä on 8v.
Iso pää, lyhyet hiukset, erityistaitona jalkapallon pelaaminen.
Liikkuu huojuvasti, tavataan puistossa ja jalkapallokentällä.
Läheisimmät henkilöt ovat Äiti ja Isä.
Ei siedä koirankarvoja, mutta unelmoi koirasta.
Jääkaapissä Pekalla on omena ja jauhelihaa.
Ei ikinä paljastasi :).
Vaatteet löytyvät vaatekaapin alahyllyn alta.
Hän ei itke.
Jos kuulisi kuolevansa huomenna, odottaisi huomista.

Kirjoittanut: Tyttö
______________________________

Sanalistan pohjalta kirjoitettu runo:
Uni
Nukahdin kun yritin nukkua, luin kirjoja
ja aloin unelmoida oli kivaa, mutei
liian. Tahdon takas nukkumaan nimittäin se
oli kivaa Uni Paras kuin uunin antimet
eli nukkumaan ja kuuluu
kuorsausta ainiin nukkumaan!

Kirjoittanut: Tyttö

Aurinkorinteen koulu / syyskuu 2016

Lapsuuden leikkejä ja kiitoskirjeitä Aurinkorinteeltä

Sanataidekoulu Aapelin sanataideohjaajat ovat Aurinkorinteen koulun lukukummeja. Lukukummien ensimmäisellä vierailulla 29.9.2016 kirjoiteltiin kiitoskirjeitä omille tärkeille ihmisille sekä muisteltiin lapsuuden leikkejä. Näihin tunnelmiin 6.luokan oppilaat viritteli jalkapallotähti Neymar, jonka elämänkerrallisessa kirjassa Matkalla huipulle hän välittää kiitollisuuttaan omille tukijoilleen: isälleen, valmentajilleen, perheelleen. Myös Neymarin tarkat kuvaukset lapsuuden palloleikeistä virittivät teeman äärelle.

Kokosimme Aapelin julkaisukanavalle pienen koosteen päivän kirjoituksista. Jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan, julkaisemme vain otteita eri teksteistä. Osa kirjoittajista toivoi, ettei tekstiä julkaista nimellä, jolloin nimen tilalla on vain tyttö/poika ja luokka.

***

KIITOKSEN PAIKKA

ISÄLLE

” Olet auttanut minua näkemään valon, jotta pääsen tavoitteisiini. Muistan, kuinka lohdutit minua, kun on ollut vaikeaa. Voin luottaa aina sinuun.”

Nimetön 6B

”Kiitos että olet opettanut minulle asioita. Näytät minulle hyvää esimerkkiä. — Muistan kuinka opetit minut pyöräilemään. Olen saanut apuasi kun olen tarvinnut sitä.”

Poika 6C

””Rakas isäni. Kiitos, että olet opettanut minulle säbää. Näytit minulle kuinka kalastetaan. Ilman sinua en olisi ollut hyvä koulussa. Olen ollut onnekas, sillä olen saanut olla kanssasi. — Olen oppinut sinulta paljon asioita joita tarvitsen tulevaisuudessa. Olet paras mahdollinen isä.”

Poika 6C

ÄIDILLE

” Kiitos, että olet opettanut minulle kaikenlaista elämästä. Näytät minulle esimerkkiä joka päivä. — On mahtavaa, että olemme niin läheisiä. Olet auttanut minua näkemään pahoja asioita hyvältäkin kannalta. Muistan, kuinka meillä oli ihan mahtavaa mökillä kesällä. Voin luottaa sinuun aina.”

Tyttö 6C

”Kun olen vihainen sinulle, minulla on tosi huono omatunto, koska oikeasti mietit vain minun parasta. Ihailen kuinka sosiaalinen olet uusien ihmisten seurassa, haluan periä sen sinulta. ”

Tyttö 6C

MUMMILLE / UKILLE

”Olet auttanut minua näkemään maailman toisella tavalla. Muistan kuinka olimme mökillä ja pyysin että kerrot minulle minun lapsuudestani ja sitten sinä kerroit. Olin onnellinen siitä. — Olen oppinut sinulta paljon: erottamaan hyvän ja pahan. Rakastamaan myös erilaisia ihmisiä.”

Nimetön 6C

VALMENTAJALLE/ YSTÄVÄLLE

” Kiitos että olet opettanut minua olemaan kärsivällinen ja kannustanut, kun olen harjoitellut liikkeitä. Olet ollut paikalla, kun on kisasuoritus tai joku muu esitys. — Voin luottaa, että rohkaiset minua aina, kun en jaksa. On mahtavaa, että jaksat kannustaa vieläkin minua, vaikka olen valittanut monesti.”

Hilla 6B

” Kiitos, että olet opettanut minulle voimistelun alkeet ja vaativiakin liikkeitä. Näytit minulle vaihe vaiheelta jokaisen liikkeen. Ilman sinua en olisi kinnostunut voimistelusta enkä harrastaisi todennäköisesti mitään. On mahtavaa, että olet opettanut minua.”

Tanja 6C

”Kiitos, että olet opettanut minulle avoimuutta ja poniasioita. Näytät minulle, millaista on oikea ponielämä. — Olen ollut onnekas, sillä olen saanut olla kanssasi ja jakaa ajatuksiani. — Voin luottaa sinuun ja siihen että voin kertoa sinulle mitä tahansa. —Olet paras mahdollinen ystävä mitä vaan voi olla.”

Nanna 6D

”Kiitos että olet opettanut minulle paljon kaikkea. Näytät minulle mallia asioissa joita en osaa. Ilman sinua en olisi ikinä oppinut luottamaan keneenkään näin paljoa. Olen ollut onnekas, koska tapasin sinut.”

Lotta 6D

”On mahtavaa että ymmärrät minua. Olet auttanut minua näkemään itseni sellaisena kuin olen. Muistan aina kaikki meidän yökylät ja reissut. Varsinkin kun mentiin kahdestaan tampereelle ja käytiin Särkänniemessä.”

Hanna 6D

***

LEIKIT LAPSUUDEN

”Menimme äkkiä vierashuoneeseen, jossa vedimme sängyn alta esiin ison laatikon. Katselimme sitä ihaillen. Valtava lelulaatikko. Siskoni ja minä valitsimme molemmat hahmon ja hyppäsimme sängyn päälle. Minun omani oli haihirviö jolla oli moottoripyörä. ”

Alvar 6A

”Kampaukset eivät olleet järkeviä, joskus päästäni löytyi pyykkipoikia, joskus monta pientä ponnaria. Kampauksiin meni paljon aikaa, ja saatoin välillä hermostua, mutta yleensä olimme sovussa. Leikkiin ei tarvittu sen kummempia välineitä. Mielikuvitus oli tärkein.

Tyttö 6A

”Kerran me eksyttiin kesken leikin Ikeaan. Meitä etsi kaikki myyjät. Me olimme aivan paniikissa. Puhelimet ei meillä edes toimineet joten emme voineet soittaa. Kun meidät vihdoin löydettiin niin me saatiin ”isot” jäätelöt.”

Linda 6A

”Joskus 5-6-vuotiaana me keksittiin ns. ryhmä jonka nimeksi tuli joukko. Meidän ”joukkoon” kuului hyvät, yhteiset kaverit ja jos näiden kavereiden kanssa tuli riittaa ne erotettiin joukosta. Meidän joukolla oli tunnusbiisi joka oli POP-musiikkia niminen kappale. ”

Sara 6A

”Leikissä saattoi tulla erimielisyyksiä esim. siitä että osuiko leikkipyssyllä mutta monesti se ratkaistiin niin että kumpikaan ei kuollut.”

Antti 6A

”Olin noin alakouluikäinen, kun leikimme kavereiden kanssa sotista. Leikimme aina samalla porukalla —- Tiimit sekoitettiin aina. Yleensä kaikki tappeli aseista, koska jotkut halusivat pistoolin, jotkut shiperin, jotkut konekiväärin. Minulla oli yleensä pistooli.”

Poika 6A

”Leikissä mennään piiloon ja yksi etsii. Kun ensimmäinen on nähty tai löydetty se jää etsijäksi, kunnes kaikki ovat löydetty. Eläydyin leikkiin innolla. Siellä (metsässä) oli todella hyviä ja täydellisiä piiloja ja etsiminen kesti sopivan pitkään.”

Oiva 6B

”Leikissä yritin kulkea keittiön läpi takaisin makuuhuoneeseen ilman että mummo tai ukki huomaisi minua. Kun pääsin makuuhuoneeseen kerroin veljelleni mitä mummoni teki.”

Tyttö 6B

”Me leikittiin että me oltiin hamstereita jotka taisteli pahiksia vastaan. Eläydyin leikkiini ihan täysillä ja tunsin olevani hamsteri.”

Poika 6B

”Aloitimme leikin sillä, että tytöt juoksivat sotaa pakoon ullakolle. Kerran kun kiipesin köysitikapuita, putosin niiltä. Olin aika korkealla, mutta pääsin hyvään asentoon pudotessani.

Tyttö 6B

”Leikimme sitä (hevosleikkiä) minun edellisen koulun ison kuusen alla. Leikkiin tarvittiin kiviä ja ruohoa. Leikissä oli yleensä 4-5 ”hevosta”, 2-3 ”hevosenhoitajaa” ja yksi ”ratsastuksenopettaja”. ”

Juuli 6B

”Siinä pihassa oli semmonen jännä mattoteline, jossa tehtiin aina outoja temppuja ja kuperkeikkoja ja siinä oli silleen kaks aukkoo jonne voi laittaa mattoja. Toine oli pienempi ja toine isompi. Kaverini teki kuperkeikan isommasta ja minä pienemmästä ja pääni jäi jumiin ja jäin roikkumaan siihen.”

Noela 6B

”Yleensä leikin meidän lähipuistossa vanhempien tai kavereiden kanssa. Me rakennettiin usein hiekkalinnoja. Kerran kun leikittiin niin minä kaaduin hiekkalaatikon terävään reunaan, ja jalkaani tuli syvä haava.”

Jaakko 6B

”Eräänä päivänä satoi, joten emme päässeet ulos pelaamaan. Silloin päätimme keksiä uuden sisäpelin. Pelin nimi oli ”maalijalkapallo”. Pelin idea on saada pallo potkaisemalla osumaan käytävän päässä olevaan oveen. — Minulla oli tapana laittaa isoveljeni kypärä päähän kun jouduin maaliin.”

Tyttö 6C

”Sitten me otettiin leikkisiivousharjat ja harjattiin niillä heppamme.”

Seelia 6C

”Villieläimet halusivat tutustua ponien kanssa, mutta ponit pelkäsivät villieläimiä. Aina kun villieläimet tulivat ponien lähelle, ponit juoksiavt karkuun. Lopulta villieläimet ja ponit tutustuivat toisiinsa ja heistä tuli kavereita.”

Tyttö 6C

Kun olin noin kolme vuotias niin tykkäsimme kahden isoveljen kanssa leikkiä bändiä. — Meillä oli yllämme hienot pipot ja olimme korokkeilla. Tässä leikissä me emme soittaneet emmekä laulaneet vaan tehtiin hieno esitys. Isoveljeni tekivät mahtavia liikkeitä ja minä vaan matkin heitä.”

Veikka 6C

”Krokotiili istui sohvan päällä odottamassa, että majava tulisi veteen kokoamaan patoa tyynyistä. Paikat joissa oli matto tai sohva oli kuivaa maata, muut olivat vettä, jossa eri puolella taloa oli haita tai muita petoja kuten krokotiileja. Korokotiili söi kutittamalla minua ja kun minut (majava) oli syöty jouduin omaan huoneeseeni eli tietenkin taivaaseen.”

Tyttö 6D

”Kun leikin autoilla, piti olla isossa paikassa että autot mahtuisi ottamaan vauhtia.”

Poika 6D

”Leikin yksin huoneessani ja leikissä isot ja pienet legoukkelit sotivat. Leikin tiimellyksessä monet legot tuhoutuivat ja tippuivat lattialle.”

Emil 6D

”Juoksin aina portaita ylös ja alas sekä huoneesta toiseen. Kiipesin aina sänkyyn piiloon ja menin myös sängyn alle. Aloin aina kikattaa kun äiti jahtasi minua. Kun hän sai kiinni tai minä pääsin pakoon niin äiti joko lopetti tai peli alkoi alusta. Sitten yleensä väsyin ja äiti joutui kantamaan minut sänkyyn.”

Poika 6D

Vanhan pihan vesirunoja 2016

Vanhan pihan aarre leirillä perehdyttiin tänä vuonna veden saloihin monin eri aistein. Vettä lepyteltiin taioin ja sen rytmejä kuultiin veden soittimin. Jukka Itkosen runo sai pari uutta säkeistöä ja lasten omissa vesirunoissa heijastui tunteiden kirjo.

***

Vesitaikoja

Entisaikaan ihmisillä oli monenlaisia taikoja vedenhenkien karkoittamiseksi, kalaonnen saamiseksi tai vedenhaltijoiden näkemiseksi.

Leiriläisetkin keksivät ryhmissä omia taikojaan.

***

 

Jos haluat kaloja niin huuda viisihiisi ja sylkäise veteen.

Jos haluat nähdä veden väkeä naamioidu lehdillä ja hypi kivillä.

Jos haluat että Näkki ei tule rannallesi niin heitä sinne roskia niin eiköhän Näkkikin häviä.

Jos haluat saada järven isoimman kalan niin huuda: ”Tuleppa tänne!” ja laula hallelujaa.

Jos haluat että Näkkio on suu kiinni niin lötsäytä liimaa sen päähän.

 

Eefje ja Lotta

 

Pyörähdä ja huuda: ”Ei saa Näkki viedä!”

Peitä jalat hiekkaan ja huuda: ”Näkki tule rantaan niin minä pääsen veteen!”

Etsi kaksi eri kukkaa ja ripottele ne päällesi ja huuda: ”Tuoksuu hyvältä!” Silloin Näkki ei vie.

Koputa kolmesti vitsalla peltipurkkiin niin saatat nähdä vilauksen merenneidosta.

 

Sofia ja Siru

 

Laita pahvilaatikko päähän, tee siihen reikä ja heitä kiviä järveen niin Näkki ei tule tappaamaan.

Heitä lakritsia veteen jotta meren kammojaiset tulevat syömään niitä.

Anna Näkille ranskalaisia ja chiliä. Sano: ”Näkki syö! Ole hyvä! Älä katoa!”

Heitä järveen olutta ja karkkia.

 

Eliel, Johannes, Petrus ja Eemos

 

Mene nilkkoihin asti veteen ja tömistä maata kovasti.

Pyörähdä ilmassa niin näät hirviön.

Viskaa vettä hirviön päälle.

 

Moona ja Onni

 

 

Hyppää kolme kertaa ja heitä riisiä veteen niin se houkuttelee kaloja. Kun kalastat saat enemmän kaloja.

Jos haluat että kalat lähtevät niin vihellä pilliin kolme kertaa.

 

Elsa ja Siiri

***

Veden lyriikkaa

Vesi ja vedenhenget ovat kautta aikojen herättäneet ihmisissä erilaisia tunteita. Vettä on kunnioitettu ja pelätty. Toisaalta sen äärellä on juhlittu, iloittu, rakastuttu ja koettu onnea.

Vedestä on siis moneksi – etenkin jos sen pyörteitä, ääniä ja olomuotoja tutkii hieman tarkemmin. Alla tunteellisia vesirunoja ja veden henkiin herättämiä sanoja.

 

Iloinen runo merenneidosta

Merenneito tanssii
Hollannin järvessä.

Vesikukkia, vesieläimiä, kiviä.
Vesi ääntää: Ssssssssssssss.
Aurinko paistaa.

Päivä on loppu ja merenneito menee nukkumaan.

 

Inge

***

Pelottava Näkki

Näkki
syö lapsia
vesihiisien kanssa.

Maiskuttelua, pelkoa, kirkua.
Vesi aaltoilee.
Sataa.

Näkki etsii uusia lapsia.

 

Linnea

 ***
Iloinen meduusa

Meduusa ui
poikameduusan kanssa.

Kaisla, kala, tippa.
Tuulee.
Aaltoilee.
On tyyntä.

Hyppii meduusa.

 

Siru

 

***

Pelottava Näkki

Näkki riehuu
ja varastaa ihmisiä ihanalta rannalta
pahojen apulaistensa Rikan, Rokan ja Nokan kanssa.

Näkki vie heidät kamalalle pohjattomalle suolle:
mutaa ja sammalikkoja,
ei ihanaa hiekkaa ja puhdasta vettä.

Vesi on tyyntä rannalla,
suolla lammet myrskyävät.

Suolla myrskyää,
rannalla on tyyntä.

Näkille kasvaa päähän puu.
Näkistä tulee puupää.

 

 

Sofia, Lotta ja Eefje

 

 

***

Runo muuttuu iloksi

Merenneito
kiusaa merieläimiä.
Se kiusaa hai-apulaisten kanssa eläimiä meressä.

Meren pohjassa merenneito näkee
uponneen Atlantiksen kaupungin,
aarrearkun
ja simpukan jossa on helmi.

Vesi liikkuu hyökyaaltona ja kohisee.
Vesi tuoksuu suolaiselta.
Vesi on juuri nyt kuplivaa,
koska on myrsky.

Merenneito lopettaa kiusaamisen.
Se näkee ettei siitä ole mitään hyötyä.

 

Siiri ja Elsa

***

 

Pelottava Geiser

 

Geiser-hirviö pelottelee islantilaisia lapsia
kuumassa lähteessä lilliputtihirviöiden kanssa.

Laavaa, mutaa, levää.
Vesi kuohuaa, räiskyy ja aaltoilee.
Myrskyää.

Vesi on tummaa ja hiljaista.

Geyser-hirviö karjuu
ja ottaa lapsia kiinni.

 

Sara

 

 

 

***

Hassu pieruolento

Pieruolento
piereskelee veden alla.

Aarteita, levää, avaruusolentoja.
Pulputusta
– ja molskahdus!

Sataa.
Myrskyää.

Pieruolento lentää!

Eemos, Moona, Onni, Petrus, johannes ja Eliel

 

****

Pelottava miekkahai

 

Miekkahai
pidättää hengitystä
veden alla
tuntikausia.

Levää, meduusoja,
laivanhylky, luurankoja.

Vesi aaltoilee ja pyörteilee.
On myrsky.

Miekkahai tappaa sinivalaan.

 

Eemos, Moona, Onni, Petrus, johannes ja Eliel

 

***

Roskien haravointia

Jukka Itkosen runossa sukeltaja Lissu Simppu löytää meren pohjasta kaikenlaista roskaa. Myös leiriläiset pohtivat, mita kaikkea kummaa voi vedestä löytää. He tekivät runoon pari omaa säkeistöä. Löydätkö, missä säkeissä on leiriläisillä näppinsä pelissä?

Leiriläiset panostivat myös roskapyydyksiin, joiden avulla mm. roskattuja järviä, jokia ja suvantoja voi siivota. Tiistai-iltapäivän pajassa syntyikin monenmoisia ja monikäyttöisiä pyydyksiä, joilla kullakin on oma hyödyllinen tehtävänsä. Jotta pyydysten hyöty olisi maksimoitu, muistathan tutustua myös pyydysten käyttö- ja huolto-ohjeisiin.

 

 

Lissu Simppu, sukeltaja

Yllä sukeltajan puku
en vilustu, en huku.

*

Rannalla jo viskaan
happipullot niskaan.
Ilman räpylöitä
en voisi tehdä töitä.

Räpylöillä ohjaan
tieni meren pohjaan.
Veden alla toimin,
roskaa sieltä poimin.

Puhdistelen uimarantaa
joka ainut kevät,
näen mitä jotkut meistä
veteen heittelevät.

Pyörän runko, mehupullo,
sähköhammasharja,
tuossa lojuu ruosteen syömä
auton pakosarja.

Rikkoutunut kahvikuppi,
kasa kananluita,
peltipurkki, partakone,
nauloja ja puita.

Auto, roska, haarukoita,
paperia, lusikoita,
muovipussi, pahvia,
leluja ja kahvia.

Kartonkia, vanhoja kelloja,
vessanpönttö ja puisia selloja.
Keskiaikaisia vaatteita,
– uusia aatteita!

Aarrearkku ja rikkinäisiä lautoja.
Imuri, lamppu, ruosteisia rautoja.
Kuolleita nautoja.
Vanhan ukon hautoja.

Kiven juureen heitettynä
koiran kaulapanta,
kaikenlaista roinaa täynnä
koko pitkä ranta.

Poimin vielä mennessäni
mukaan vanhan kintaan,
pudistelen päätäni
ja sitten nousen pintaan.

 

Jukka Itkonen ja Vanhan pihan väki 2016

Maaginen metsä 2016

Maagisen metsän salaisuuksiin sukellettiin etsintäkuulutuksen kautta, kun ensin oli vihitty uusien nimien keralla tietäjäkokelaat salaperäiseen tehtäväänsä. Metsän antimista koottiin kaarnalautasille maahisten menu ja taiat suojasivat kulkijoilta metsänpeitolta ja muilta yllätyksiltä.

***

ETSINTÄKUULUTUS !!! KADONNUT JOUKKO HALTIJOITA PUIJON METSÄÄN!

TUNTOMERKIT:

Haltijat ovat pitkäkorvaisia, eläimen näköisiä, siivellisiä, peukalon kokoisia, ruskeita ja rupisia, vanhoja (vaikka näyttäisivät nuorelta, saattavat olla tuhansia vuosia vanhoja!), pitkähiuksisia tai likaisia. Niillä voi olla kädessään taikakeppi ja ne saattavat olla joskus äkäisiä.

PAIKKOJA, JOISTA VOIT LÖYTÄÄ HALTIJAN:

Metsänpeitosta, risupuskasta, veden, puun tai kiven alta, puun kolosta, polulta, lehtikasoista, saniaisten keskeltä tai pilven päältä.

HALTIJAT JÄTTÄVÄT JÄLKEENSÄ…

… pieniä jälkiä, isoja jälkiä, likaisia jälkiä, pyöreitä jälkiä sekä tassun tai ihmisjalan muotoisia jälkiä. Heillä on taskussaan kiviä, joista jotkut saattavat tipahdella tielle. Haltijat jättävät jälkeensä myös usvaa (leijuvat haltijat), kukan tuoksua, pahaa hajua, karkin tuoksua ja maan raikasta tuoksua.

VAROITUS!

Älä suututa haltijaa!
Älä mene pahan haltijan lähelle tai se saattaa lyödä sua päähän tai syödä sut!
Varo, ettei haltija taio sua!
Älä astu haltijan päälle tai se saattaa noituu sut!
Älä koskaan syö haltijattarien tarjoamaa ruokaa!

LÖYTÖPALKKIO:

PORKKANAPUSSI,HALTIJA-ATERIA JA
SUKLAATA SEKÄ HUIJAUSKULTAA
(kun sitä kopauttaa, se poksahtaa)

ILMOITA HAVAINNOISTASI NUMEROON 044-746 2849 TAI LÄHIMMÄLLE AIKUISELLE. MURTAUDU OSOITTEESEEN MUUMITIE 7 TAI SUIPPOPÄÄKATU 507.

***

METSÄTAIKOJA

Jos joudut metsänpeittoon, aseta variksen silmä ja karhun luu maahan ja sano: ”Variksen silmä, karhun luu, päästä jo vapaaksi sammal muu!”

Sano oma nimi väärinpäin ja heilauta pikkurilliä.

Sano jotain iljettävää ja tee liike, joka kuvastaa sitä sanaa.

Kamppaa ittes takaperin ja laskeudu sitten seisaalleen.

Puhalla vesipulloon (älä juo!). Jos juot, purskauta vedet takaisin.

Pyöri maassa ja syö mutaa.

Jos pistät sormen nokkoseen – Auuuuu! – niin käärme ei voi purra sinua.

Astu vain yhden kerran yhdelle portaalle, niin itikat ei voi syödä sinua.

Jos kiipeät puun latvaan, niin kuolleet ei sua seuraa.

   HUOM! Kaikki taiat voi käyttää vain yhden kerran!

 

Tietäjät: Jenkka, Dilia, Attol, Neri, Haeri, Orati, Arvia, Räsässar, Nerai, Anile, Iitu, Liina, Atamine, Ninna ja Lesina

***

         MAAHISTEN MENU

PÄÄRUOKA

käpyjä                                         eli nakkeja, makkaraa

lehtiä                                           mausteita

saniaisen lehtiä                         salaattia

käytettyä wc-paperia               jäätelöä

jäkälää                                        majoneesia

sammalta                                    perunamuussia

neulasia                                      porkkanaraastetta

kaarnanpala                               pihvi

JÄLKIRUOKA

neulasia                         strösseleitä ja suklaatikkuja

kukkia                           karkkia

 

Tietäjät: Räsässar, Arvian, Neri, Nerai ja Anile

***

           MAAHISTEN MENU

kaarnaa                                      eli ruisleipää

raakoja marjoja                        mansikoita

hyttysiä                                       karkkeja

kärpästen silmiä                       kirsikoita

halkaistuja käpyjä                    mehua kannuissa

lehtiä                                           kurkkua

ketunleipää                                vaaleata leipää

 

 

 Tietäjät: Atamine, Lesina, Attol, Jenkka ja Dilia

*** 

             MAAHISTEN MENU

 

ALKURUOKA

kävyn pala

kuusen neulanen                       eli vesimeloni

pihlajaa                                       salaattia

vaahteranlehti                           toffeeta

sammakonkutua                        wasabitahnaa

kortetta                                         tilliä

 

PÄÄRUOKA

ketunleipää                                leipää

saniainen                                    spagettia

sammal                                       makaronilaatikkoa

oksa, jossa sammalta               salaattia

horsma

JÄLKIRUOKA

 

mustikanvarpu                         mustikkapiirakka

käpy                                            suklaata

metsäkurjenpolvi                     karkkia

puna-ailakki                              jäätelöä

           

Tietäjät: Iitu, Liina, Ninna, Orati ja Haeri

***

Terveisiä omasta päästä!

Terveisiä Omasta päästä!

Snellman kesäyliopiston nuorten sanataideleirillä kuunneltiin omaa kehoa, kurkisteltiin peiliin ja uppouduttiin uniin. Kurssin aikana koettiin yllättäviä kohtaamisia sekä löydettiin tuulten sekoittamia lauseita. Kysymyksiäkin esitettiin ja omaa ääntä etsittiin. Kurssin lopussa löysimme siivet ja sarjakuvapäiväkirja levisi huoneen levyiseksi luokkahuoneen lattialle. Alla muutama maistiainen matkan varrelta.

***

Tuulen sekoittamia lauseita

Lankarulla potenssiin 2 on yhtä kuin navetta.

ABC itkevä naurulokki on parempi kuin pyy pivossa.

Haloo pilttipurkki, moi kukkanen!

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se maitopytyn kaataa.

Puuppa + liimaputilo 1+1 on H2O sokerilla.

Ambulanssi huutaa pillit vinkuen pyöriessään planeettojen keskellä aamuruskossa.

Kaarna, Siiri ja Wiivi

 

Uniloitsu

Nuku nuku nulkki.
Näe nautinnolliset nokkarit.
Nuti näyt mieleesi.
Kadota murheesi.
Näkit voi karkottaa.
Niljaiset henget voi nujertaa.
Nuku nuku nulkki.
Näe nautinnolliset nokkarit.

Mari

 

Uniruno

Kirjassa kissa kehrää
vinkeällä tyynyllä,
elämäniloinen omena
ja onnellinen teemuki
laulavat nautittavaa duettoa,
eikä missään ole painajaisen tuoksua.

Kaarna

 

Uniruno

Meren pohjan sininen kuu,
tuo tuntematon pumpuli,
se kirkas villasukka.
Jossain kaukana hiljainen haave
etsii utuista etenaa.
Sekainen silmäripsi kaverinaan tyhjä rappu
kiertää tätä tummaa pilvilinnaa.
Haikea teippirulla lentää tuolla,
kaipaa pientä tyynyä
joka lähtenyt on safiiriseen maailmaan.
Sillä onneksi kaverina suuri nolla,
ei tarvitse yksin olla.
Ilmassa riippuu vain epätodellinen kuiskaus

Siiri

 

Omakuva

Peilistä katsoo tyttö vakavasti siniharmain silmin.
Rukiintähäkän väriset hiukset valuvat vasemman olkapään yli.
Oikealla ohut suiru kehystää kasvoja isosta otsasta leukaan asti.
Kaulassa on hopeakoru osittain paidan alla piilossa.

Kaarna

 

Kehon kertomaa

Minä sijaitsen jalan puolivälissä. Olen iso, pyöreä pallukka, olen nimittäin polvi.

Vasemman jalan polvi. Tämä on ihan hyvä paikka olla, sillä täältä näkee niin ylös kuin alaskin. Tai siis näkisi. Edessäni on kerros farkkukangasta mikä tukkii näkökenttäni. Suomen sää eo juurikaan ajattele meitä polvia. Ihmiset pitävät pitkälahkeisia housuja aivan liikaa. Usein myös kesällä, jos on kylmä.

Minun tehtäväni on taivuttaa jalkaa. Se on todella tärkeä tehtävä. Ainakin yhtä tärkeä kuin olkapään tai nilkan. Silti osalkppäystävääni ja nilkkaa ajatellaan sekä katsellaan enemmän kuin minua. Työni kesäisin vieläpä aika raskasta, kun emäntäni hyppii trampoliinilla ja loikkii ulkona. Silloinkin olen kuitenkin usein polbvipituisten housujen peittämä. Pystyn katselemaan alla vilistävää maata housun lahkeen raosta.

Ulkomaanreissut ovat juhla-aikaa. Silloin tepastellaan shortseissa, sukelletaan uima-altaassa ja kaiken lisäksi saan ruskettua!

Minusta tuntuu, etteivät ihmiset tajua, kuinka tärkeää on että joku jalan osa pystyy taittumaan näin paljon. Teen talvisinkin arvokasta työtä, vaikkei hyppisikään täysillä, minua tarvitaan. Paksun housun alla minä teen työtäni, kun emäntäni kävelee. Teen vielä lujemmin työtä, kun hän juoksee maanataiaamussa kohti bussipysäkkiä. Jos lakkaisin toimimasta, hän jäätyisi paikoilleenkeskelle loskaista aamua bussin huristaessa ohi. Pelkät nilkat eivät tilannetta pelastaisi. Silti hänellä on tarve sulloa minut farkkujensa alle joka aamu, ja jättää tärkeä apurinsa huomiotta. Kunpa ihmiset käyttäisivät enemmän shortseja! Olen heille tärkeä.

Vaikka käsikin tekee arvokasta työtä, se ei jaksaisi millään kantaa koko ihmistä läpi päivien. Se lyyhistyisi korttelin päässä. Pitäisikö minunkin lyyhistyä, lakata toimimasta, että saisin huomiota? Siten minä saisin sitä ainakin.

Siiri

Ammuu -kummipajojen tarinoita Musiikkikeskukselta ja Toukolasta

Ammuu-kummipajojen tarinoita

Kuopion orkesterin Ammuu-kummipajoissa esikoululaiset tarinoivat veden äärellä sekä yksin että yhdessä. Toukolan päiväkodissa 3-5-vuotiaat eläytyivät niin ikään myrskymaisemiin.

Alla näissä pajoissa syntyneitä myrskytarinoita ja kalajuttuja.

***

MYRSKY VESILASISSA

On myrsky.
Simpukkalaiva seilaa merellä
kapteeninaan Kapteeni Koukku.
Miehistössä Simo, sotalaivan kapteeni,
Kalle, muurahainen, Paavo Pesusieni ja kokki.
Vesi liikkuu hurjasti, pyörii ja tekee aaltoja.
Laiva melkein kaatuu ja keinuu puolelta toiselle.
Kapteeni huutaa:
Ottakaa kiinni jostain tai poistukaa kannelta!

Kertojina: Taivaslämpiön lapset

***

YÖRETKELLÄ LAIVALLA

On myrsky.
Vankilalaiva seilaa merellä.
Kapteeninaan hiiri, miehistössä kissa ja poliisihiiri. (Ettei kissa syö kapteenia!)
Kissalla on isot käsiraudat.
Laiva on matkustamassa Amerikkaan.
Aallot huiskuu ja laiva törmää jäävuoreen. On kylmä.
Kapteeni huutaa: ”Heittäkää renkaat järveen!”
Miehet hyppää järveen pelastusrenkaisiin ja laittaa sukelluslasit.
Laiva katkeaa ja uppoaa.
Miehistö ui ja sukeltaa Amerikkaan.
Ne pysähtyvät Majakkaan iltapalalle.

Kertojina: Toukolan päiväkodin lapset

***

LEPPÄKERTUT MARSSII ITALIASSA

On myrsky.
Punainen puusta tehty laiva seilaa vedessä.
Kapteeninaan muurahainen, miehistössä leppäkerttuja, polttomuurahaisia ja matoja.
Vesi osuu kiviin ja kallioihin ja loiskii.
Laiva uppoaa.
Kapteeni huutaa: ”Kaikki mastoon!”
Kaikki pelastuu pelastuslaivalla.

Kertojina: Toukolan päiväkodin lapset

***

BANAANITARINA

On myrsky.
Vihreä banaanilaiva seilaa vessanpöntössä.
Kapteeninaan Kivi ja miehistössä Jack Sparrow, Keppi, Lehti ja Kaarna.
Vesi tekee kaarteita ja leipiä.
Laiva keikkuu ja tekee aaltoja.
Kapteeni huutaa: Paarpuuriin!
Laiva purjehtii autiolle saarelle.
Merihirviö syö laivan.

Kertojina: Jazzklubin kummilapset

***

MYRSKY MERELLÄ

On myrsky.
Mustavalkoharmaa merirosvolaiva, jossa on merirosvolippu ja pinkkililamerirosvokuva, seilaa valtamerellä.
Kapteeninaan Kapteeni Koukku.
Miehistössä perämies, Simo, tarkkailija, Punaparta, kampaaja Elisa ja ampuja.
Vesi aaltoilee jättiaalloin.
Laiva uppoaa ja merenneidot löytävät sen.
Kapteeni huutaa: ”Jättäkää laiva!”

Kertojina: Valokabinetin kummilapset

***

Niku kalastaa.
Kalan saaliiksi saa.
Keiton siitä valmistaa.

Valtteri Happonen

***
Karvapeikko kalastaa.
Mustekalan saaliiksi saa.
Mustetta siitä valmistaa.

Tatu

***

Aatu kalastaa.
Hauen saaliiksi saa.
Kalakeittoa siitä valmistaa.

Lauri

***

Pihla kalastaa.
Kalan saaliiksi saa.
Muhennosta siitä valmistaa.

Pihla

***

Onni kalastaa.
Paljon kalaa saaliiksi saa.
Kalakeittoa niistä valmistaa.

Onni

***

Elias kalastaa.
Kuusi haukea saaliiksi saa.
Kalakeittoa niistä valmistaa.

Elias Salmela

***

Hevonen kalastaa.
Heinää saaliiksi saa.
Heinäsoppaa siitä valmistaa.

Matilda Pesä

***

Kala kalastaa.
Mittarimadon saaliiksi saa.
Mittarimato-kääretorttua siitä valmistaa.

Venla H

***

Katsu kalastaa.
Pikku sillin saaliiksi saa.
Keiton siitä valmistaa.

Arttu

***

Maija kalastaa.
Kalan saaliiksi saa.
Kalapullaa siitä valmistaa.

Maija

***

Simo kalastaa.
Pienen hauen saaliiksi saa.
Herkullista kalakeittoa siitä valmistaa.

Alisa Rissanen

***

Banaani kalastaa.
Ruostuneita pyöränosia saaliiksi saa.
Pappakeiton niistä valmistaa.

Eetu

***

Isi kalastaa.
Hauen saaliiksi saa.
Haukipihvejä siitä valmistaa.

Elsa

***

Aaron kalastaa.
Valaan saaliiksi saa.
Valaspullaa siitä valmistaa.

Elmeri Korhonen

***

Tankki kalastaa.
Yhden tyypin saaliiksi saa.
Suklaata siitä valmistaa.

Santtu

***

Pertti Kalajätkä kalastaa.
Kumpparissa hauen saaliiksi saa.
Kalasoppaa ja kenkämunkkeja niistä valmistaa.

Topi ja Ville

***

Nelli kalastaa.
Sata kalaa saaliiksi saa.
Kukkoa niistä valmistaa.

Nelli

***

Reetta kalastaa.
Pölynimurin saaliiksi saa.
Pölykeittoa siitä valmistaa.

Reetta

***

Iskä kalastaa.
Kumikengän, jolla pomppii kotiin yhdellä jalalla, saaliiksi saa.
Kumikenkäkeittoa siitä valmistaa.

Lotta Korhonen

***

Edward Genuvei kalastaa.
Ryhävalaan, joskus härkähain, kumisaappaan saaliiksi saa.
Nahkaa, pukuja, viitan, kalapaistin siitä valmistaa.

Pekka

***

Toukka kalastaa.
Ahvenen saaliiksi saa.
Kalakeittoa siitä valmistaa.

Eino Tinkala

***

Pekka hiiri kalastaa.
Suuren hauen saaliiksi saa.
Kissalle kalakeittoa siitä valmistaa.

Hilla Lappalainen

***

Ukki kalastaa.
Ahvenen ja banaaninkuoret saaliiksi saa.
Kalakeittoa ja banaaninkuorikeittoa niistä valmistaa.

Ella

***

Kaunis prinsessa kalastaa.
Pinkin kukan saaliiksi saa.
Makea kukkapataa siitä valmistaa.

Sara S

***

Soni kalastaa.
Pelle-peruukin saaliiksi saa.
Hampurilaisen siitä valmistaa.

Anttu 7v

***

Karhu kalastaa.
Kamman saaliiksi saa.
Kampakeittoa siitä valmistaa.

Alina

***

Hiiri kalastaa.
Auringonkukan saaliiksi saa.
Aurinkokeittoa siitä valmistaa.

Vilja

***

Jack Sparrow kalastaa.
Mustaparran saaliiksi saa.
Mustaparta-suklaata siitä valmistaa.

Osku

***

Huskynpentu kalastaa.
Sateenkaaren saaliiksi saa.
Väripiirakkaa siitä valmistaa.

Liinu

***

Sika kalastaa.
Dumbon saaliiksi saa.
Norsusoppaa siitä valmistaa.

Matias

***

Panda kalastaa.
Porkkanan saaliiksi saa.
Porkkanapiiraan siitä valmistaa.

Vilma

***

Siili ja lehmä kalastaa.
Kengän saaliiksi saa.
Kenkäkeittoa siitä valmistaa.

Saimi

***

Pupu kalastaa.
Kalan saaliiksi saa.
Muffinssin siitä valmistaa.

Jami ja Elsi

***

Iita kalastaa.
Kamman saaliiksi saa.
Nuudeleita siitä valmistaa.

Iita

***

Patrik kalastaa.
Linja-auton saaliiksi saa.
Peltikeksejä ja linja-autokeittoa siitä valmistaa.

Patrik

***

Santeri kalastaa.
Dart Waderin saaliiksi saa.
Dart Wader-kakkua siitä valmistaa.

Santeri

***

Viliina kalastaa.
Ritsan saaliiksi saa.
Ritsaleipää siitä valmistaa.

Viliina

***
Vivi ja Miisa kalastaa.
Vispilän saaliiksi saa.
Vispiläjätskiä ja vispiläleipää siitä valmistaa.

Vivi ja Miisa

***
Laura kalastaa.
Kengän saaliiksi saa.
Kenkäkeittoa siitä valmistaa.

Laura

***

Oliver pilkillä kalastaa.

Hauen ja ahvenen saaliiksi saa.

Kalakeittoa siitä valmistaa.

 

Oliver

***

Sätkynukke kalastaa.

Kumpparin saaliiksi saa.

Puurolastuja vuolemalla siitä valmistaa.

 

Toivo

***

Veera kalastaa.

Ison hauen ja ison kissan saaliiksi saa.

Kissakalaa siitä valmistaa.

… ja kun Veera alkaa syömään, niin kissanpää kurkistaa kattilasta ja kissa sanoo: ”Veera!” Veera vastaa: ”Kissanpää, miten sinä puhut, kun minä tein jo sinusta keittoa?”

 

Henni

***

Veteraani kalastaa.

Lohen saaliiksi saa.

Lohikeittoa siitä valmistaa.

 

Aksu

***

Aku Ankka kalastaa.

Silakoita, lohia, ahvenia ja saappaan saaliiksi saa.

Keittoa ja pyöryköitä siitä valmistaa.

 

Milka

***

Helmi kalastaa.

Muikkuja, valkoisia saaliiksi saa.

Kalakeittoa siitä valmistaa.

 

Helmi

***

Äiti kalastaa.

Hain saaliiksi saa.

Kalakorun siitä valmistaa.

 

Alexsandra

***

Tarinapilkin kalajuttuja

Kuopion pakkasjuhlassa kelattiin kalajuttuja, joista muutama bongattiin myös Aapelin lautaselle.

***

Elli kalastaa.
Sateenkaaren saaliiksi saa.
Sateenkaaripiirakkaa siitä valmistaa.

Aino

***

Barbaari kalastaa.
Miekan saaliiksi saa.
Legendaarisen miekan siitä valmistaa.

Topi

***

Iskä kalastaa.
Kengän ja lavuaarin saaliiksi saa.
Kenkä-lavuaariukeittoa siitä valmistaa.

Vilppu, Hildu, Vanja

***

Muumi kalastaa.
Auton saaliiksi saa.
Metallisoppaa siitä valmistaa.

Bensasta liemi ja muista osista sattumat!

Vuokko ja Valtti

***

Spiderman kalastaa.
Karhun ja silmälasit saaliiksi saa.
Karhusoppaa siitä valmistaa.

Kaapo ja Konsta

***

Verneri kalastaa.
Kilon hauen saaliiksi saa.
Kalapullia siitä valmistaa.

Verneri

***

Sofia kalastaa.
Meritähden saaliiksi saa.
Koristeen siitä valmistaa.

Sofia

***

Koira kalastaa.
Luun saaliiksi saa.
Välipalaa siitä valmistaa.

Mikko ja Sara

***

Tuomas kalastaa.
Isää suuremman turskan saaliiksi saa.
Kalakeittoa siitä valmistaa.

Tuomas

***

Mijasha–nalle kalastaa.
Huuliharpun saaliiksi saa.
Banaanilettuja siitä valmistaa.

Mila

***

Kirjakantin Perhepäivä 2015

KIRJAKANTTI 2015
Perhepäivä Kuvakukossa 22.11.2015

***

TÄMÄ ON RYÖSTÖ! – eli merkkkirikoksia

***

Ryöstössä mukana: Kaarna, Aada, Wiivi ja Ilma (Pinne).
Rosvojen kulkuneuvo: pakettiauto (punainen).
Rosvon tärkein tuntomerkki: karkkihirmut!

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • rohkea
  • hyvä valehtelija
  • nopea

Ryöstöpaikka ja sijainti: Pieni mökki järven rannalla.
Ryöstösaalis: Makkaraa, suklaata ja karkkia

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Syödään ne!

Miten ryöstökeikka päättyy?
Ähkyyn

Tekijä: Wiivi

***

Ryöstössä mukana: Hele, Hilda, Kulta-Pete, Hurja-Kaarlo ja Kalle
Rosvojen kulkuneuvo: auto, joka on keikkabussiksi naamioitu.

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • nopea auto
  • rosvomaiset vaatteet
  • makeasta pitävä suu

Ryöstöpaikka ja sijainti: Apteekki. Punaisesta tiilestä tehty talo, jossa on puolella kaksi ikkunaa. Os. Apteekkarinkatu 11 Turku.

Ryöstösaalis: 100kg apteekkarin salmiakkia! Hildalle päänsärkylääkettä

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Hilda toteaa, ettei tarvitsekaan lääkettä.

Miten ryöstökeikka päättyy?
Hyvin nopeasti loppuvaan mussutukseen ja sitten tyytymättömään murinaan.

Tekijä: Ilma 9v.

***

Ryöstössä mukana: Myrtti, Hermione ja Helena
Rosvojen kulkuneuvo: pyörät Helkama, Tunturi ja Solo
Rosvon tärkein tuntomerkki: kello 4 aikaan hepuli

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • tunge rusina kaikkialle
  • ei pysty 4 aikaan seisomaan
  • naura kaikille

Ryöstöpaikka ja sijainti: Torikahvila. Kuopion tori. Hyvin, hyvin ruma.

Ryöstösaalis: Pullaa, suklaata ja kahvia. Pullaa 200kg, suklaata 1000kg, kahvia 0,1kg.

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Syödään. Kahvi heitetään menemään.

Miten ryöstökeikka päättyy?
Hepuliin

Tekijä: Aada

***

Ryöstössä mukana: Hele, Hurja-Kaarlo ja Kulta-Pete
Rosvojen kulkuneuvo: rosvoauto, joka on jäteauto teipissä
Rosvon tärkein tuntomerkki: hurja irvistys

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • pelkoa herättävä ulkonäkö
  • suostuttelukyky
  • hyvät hampaat

Ryöstöpaikka, ulkonäkö ja sijainti: Kaatopaikka, koska tarvitaan uusi nojatuoli. Läjittäin rikkinäistä tavaraa, lokkeja vähän matkan päässä biojätevuorella

Ryöstösaalis: 4 eri nojatuolia, entisen valtiaanmiettimistuoli, 1 köysillä kiinnitettävä riipputuoli, 1 kirjoitustuoli, 1 varatuoli

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Hurja-Kaarlo kuorsaa miettimistuolissa, Kulta-Pete epäilee riipputuoliaKaija näpyttää läppäriä kirjoitustuolissa ja Tiuku valloittaa varatuolin

Miten ryöstökeikka päättyy?
Huimaan pakomatkaan (vaikka takaa-ajajia ei ole)

Tekijä: Kaarna

***

Ryöstössä mukana: Hiipivä Eee. Luikahtava Lilja. Vilahtava Vee.
Rosvojen kulkuneuvo: tilava pakettiauto
Rosvon tärkein tuntomerkki: musta vaatetus

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • hiipiminen ja vakoileminen
  • hyvä vainu, että missä on saalista
  • nopea toiminta

Ryöstöpaikka, ulkonäkö ja sijainti: Karkkivarasto kauppiaan kodin takapihalla.

Ryöstösaalis: auto täynnä suklaakultarahoja, irtokarkkia ja limsapulloja.

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Syödään

Miten ryöstökeikka päättyy?
Ajetaan pakettiauto varaston lähelle. Hiivitään ovelle ja livahdetaan varastoon. Rikotaan ikkuna karkkiautosta, viedään karkit meidän pakuun ja karautetaan rannalla syömään.

Tekijä: Lilja 7v ja Elsa 6v

***

Ryöstössä mukana: Isosisko, minä ja äiti
Rosvojen kulkuneuvo: rekka-auto, johon on maalattu liekkejä ja muuten se on punainen
Rosvon tärkein tuntomerkki: rosvopuku, rosvopuvussa on sydämiä

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • piileskelevä
  • tarkka
  • nopeita

Ryöstöpaikka, ulkonäkö ja sijainti: Soitinliike. Siellä paljon soittimia ja siellä on paljon tilaa. (iso halli). Siellä on paljon isoja kaappeja, joissa on puhaltimia.

Ryöstösaalis: oboe 6kpl, klarinetti 1kpl, rumpuja 2kpl

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Perustetaan orkesteri, soitetaan ”tuiki tuiki tähtönen”, käydään keikalla päiväkodissa

Miten ryöstökeikka päättyy?
On saatu soittimet ja päästy pakoon. Onnistunutta ryöstöä juhlitaan: tehdään kakkuja ja korvapusteja ja pipareita ja syödään ne.

Tekijä: Enni 6v

***

Ryöstössä mukana: Vilho, Heta, Enni, Isä, Äiti
Rosvojen kulkuneuvo: päkettiauto, musta pääkallomerkki

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • hyvä heittotaito
  • puukko
  • kivääri

Ryöstöpaikka, ulkonäkö ja sijainti: Lelukauppa. Kaupassa on paljon kauko-ohjattavia ja kalliita leluja. Kauppa on iso.

Ryöstösaalis: kauko-ohjattavia autoja, elokuvia, lego-friendsejä

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Pidetään itse kaikki, ja annetaan käyttöön omalle rosvosuvulle. Muille rosvosuvuille ei anneta.

Tekijä: Heta

***

Ryöstössä mukana: 5 rosvoa. Nimet: Ronski Repe, Karu Kare, Seppo Syöppö, Sanna Syöppö ja Herra X.
Rosvojen kulkuneuvo: Auto. Vihreä. Paljon Herra X:n laitteita ja tykki katolla.
Rosvon tärkein tuntomerkki: Viekas ilme

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • pakotaito
  • taistelutaito
  • hyvä autokuski

Ryöstöpaikka, ulkonäkö ja sijainti: Kultasepän liike. Tunnistaa isosta kultamäärästä. Riikinkukontie 3 A Kääkkylä.

Ryöstösaalis: 2xkultaharkkoa, 1xtimanttisormus, 15xkultarahaa

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Ostetaan jäätelöä

Miten ryöstökeikka päättyy?
Takaa-ajolla

Tekijä: Simeoni Leksis 9v

***

Ryöstössä mukana: Tollo. Tyhmä. Nönnö. Pöllö.
Rosvojen kulkuneuvo: Rotat
Rosvon tärkein tuntomerkki: Arpi

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • huijari
  • ovela
  • suostuttelija

Ryöstöpaikka ja sijainti: Pankki pikkarimaassa, joka näyttää pikkareilta.

Ryöstösaalis: rahaa, tiedot

Mitä ryöstösaaliille tehdään ja mihin sitä käytetään?
Ostan leluja

Miten ryöstökeikka päättyy?
Hyvin

Tekijä: Aino 7v

***

Rosvojen nimet: Robin ja Kasper

Hyvän rosvon kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • nopea
  • ajotaito
  • hyvä ryöstämään

Ryöstöpaikka ja sijainti: kaivos

Tekijä: Tiitus

***

ROSVOMAINEN PÄIVÄ

Eläydy päiväksi rosvotunnelmiin!

***

AAMU:
Herään kuussa tai kuussa.
Teroitan hampaat.
Puen ylleni aseistuksen (puukot, kivärin) sekä lannevaatteen ja maihinnoususaappaat.
Aamiaiseksi syön karkkia, makkaraa, suolaa ja jäätelöä, kilttejä tyttöjä.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Teen merkkirikoksia ja huudan ”Hanaa”. Lintsaan koulusta.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Poliisi saartaa

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Pääsemme pakoon ja ruvetaan syömään karkkia

Tekijä: Heta Solehmainen

***

AAMU:
Herään paperilla.
Syön rosvopuuroa.
Puen ylleni vaatteita.
Aamiaiseksi syön bambia.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Leikkiä rosvoa ja poliisia.

Vilho 4v.

***

AAMU:
Herään sängyssä.
Pesen hampaat, syön aamiasen.
Puen ylleni mekon, villatakin, 2 housut, sukat, pikkarit.
Aamiaiseksi syön leipää ja mandariinin.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Varastaa karkkia ja pestä hampaita 2 minuuttia.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Pikkuvelini puklasi päälleni kun minulla oli jo päivävaatteet.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Teen läksyt.

Tekijä: Anni Kairokari 9v

***
AAMU:
Herään linnassa.
Syön puuron. Odottaisin hetken.
Puen ylleni viitan ja naamarin.
Aamiaiseksi syön leipää.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Ryöstö.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Kun rosvoa ei saa kiinni.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Ryöstän museon.

Tekijä: Eelis

***

AAMU:
Herään Puijolla.
Hypin kiveltä toiselle.
Puen ylleni villatakin.
Aamiaiseksi syön rusinoita.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Varasta rusinaa ja tunge se kaikkialle.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Hermione on tulipunainen.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Tungetaan rusinaa kaikkialle.

Tekijä: Aada

***
AAMU:
Herään pihalla.
Syön hirveästi karkkia.
Puen ylleni rosvovaatteet.
Aamiaiseksi syön rosvoruokaa (karkkia, limpparia, sun muita herkkuja)

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Olla mahdollisismman tuhma ja kiusata kaikkia koko päivän.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Kotiarestia vuodeksi.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Valvotaan koko yö nuotion äärellä!

Tekijät: Maija ja Aino Hyttinen (6v ja 10v)

***
AAMUTOIMET:
Herään kotona rosvoautossa.
Haen rosvopostit, rosvohammaspesut.
Puen ylleni merisosvo-, pääkallonkuva –vaatteet.
Aamiaiseksi syön muroja, karkkeja, rosvomaitoa (mustaa).

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Pankkiryöstö. Kirveella.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Rosvot menevät katsomaan elokuvaa itsestään.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Lepakot lentävät taivaalla.

Tekijät: Severi 6v ja Senni 4v

***

AAMU:
Herään roskapöntössä.
Pesen tukan kokiksella.
Puen ylleni prinsessamekon.
Aamiaiseksi syön jätteitä.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Saada korkokengät.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Minulta ryöstettiin kaikki rahat.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ:
Päivä päättyi tollosti.

Tekijä: Aino 7v

***
AAMU:
Herään linnanraunioissa.
Herään ja lähden ryöstämään.
Puen ylleni mustat vaatteet
Aamiaiseksi syön mitä löytyy.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Ryöstösaaliin tutkiminen ja ryöstäminen.

PÄIVÄN YLLÄTTÄVIN TILANNE:
Että poliisit saavatkin kiinni ja pankki on tyhjä.

ILLAN HÄMÄRTYESSÄ
Tapahtuu murha.
Päivä huipentuu kun varastan telkkarin ja katson telkkaria.

Tekijä: Felix

***
AAMU:
On aurinkoinen kesäaamu.
Herään sängyssä.
Syön aamiaisen.
Puen ylleni: paita lyhythihainen ja pitkäinen, housut, pikkarit.
Aamiaiseksi syön puuroa, muroja.

PÄIVÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ:
Varastaa karkkia (chilinmakuisia, meksikosta ostettuja) Suomessa

Tekijä: Taimi 4v

***

ROSVORUOKAA!!!

***

ROSVOJEN KANAKEITTO

AINEKSET:
5 kokonaista kanaa
10 perunoita
sokeri
suola

SEKOITTAMINEN JA VALMISTUS:
Sekoita sokeri ja suola perunoihin ja sitten raaka kana.
Ensin sokeri ja sitten suola ja sitten perunat ja sitten kana.

VIIMEISTELY, KORISTELU JA RUUAN NAUTTIMINEN:
Se koristellaan nomparelleilla.
Se nautitaan toisen rosvon kanssa mökissä.

Tekijä: Anni 9v

***

ELSAN JA LILJAN MAKKARAMÄJÄYS

AINEKSET:
Makkaraa kolme kiloa
Nakkeja kolme kiloa
Ketsuppia kaksi litraa
Sinappia kaksi tuubia
Perunamuussia ämpärillinen
Lihapullaa kattilallinen

VALMISTAMINEN:
Paista kokonaisia makkaroita ja vedä päälle sinappiraitoja.
Laita nakit valtavaan kattilaan kymmeneksi minuutiksi.
Aseta makkarat neliöksi muussin ympärille
ja nakeista osa lappeelleen vierekkäin muussin päälle
ja töki osa muussiin pystyyn.

Koristele annos lihapullista tehdyllä mutkittelevalla viivalla
ja viimeistele ketsupilla.

Tekijät: Elsa ja Lilja